Osallistumisaika Zeron syntymäpäivä -projektiin loppui tuossa puolitoista viikkoa sitten, ja H-hetki koittaa aivan pian! Saimme Ampun kanssa projektiin noin 30 osallistumista (muutaman saamme aivan viimetingassa). Rahaa saimme myöskin sellaiset 30 euroa, ja itse lisäämme jonkin verran rahaa yhteissummaan, joten ostettavaan lahjaan meillä on (parista asiasta riippuen) 40 - 50 euroa.
LAHJAEHDOTUKSIA OTETAAN VASTAAN. (Tähän merkintään.) Se ostetaan Zerolle Helsingistä mitä luultavimmin 24.7. , kun minä ja Amppu olemme jo molemmat ko. kaupungissa.
25.päivä saavumme projektituotteinemme jonoon heti aamulla, klo 9.00. (Ja ilmaisemme vihamme kaikille, jotka uskaltavat astua jonoon varpaallaankaan ennen kello yhdeksää.) Tarkoituksemme on kierrellä jonossa kello kahteen iltapäivällä asti, jolloin ihmiset voivat kirjoittaa kansioon mukaan vielä pieniä tervehdyksiä (tai muutakin, katso tämä merkintä loppuun!). Sen jälkeen toimitamme lahjan (/ lahjat) Nosturin työntekijälle, joka antaa sen (/ ne) eteenpäin Zerolle.
HUOM! Jos osallistumisesi myöhästyi, olet vasta nyt saanut hienon idean tms., sinun on vielä mahdollista antaa tervehdyspaperisi meille jonotuksessa! (Voisit myös tuoda itse muovitaskun mukanasi, jos paperisi sellaista vaatii.) Se on kuitenkin aivan omalla vastuullasi, joten sinun pitää itse löytää meidät ajoissa. Emme ala stressata kenenkään osallistumista.
Jotta tunnistaisitte meidät, katsokaahan kuvamme galleriasta! Minä olen tosiaan sielläkin nimimerkillä Ujelo, ja Ampun nick on ZEROgasm. Meihin voi edelleen ottaa yhteyttä gallerian kautta tai tässä merkinnässä, jos tulee kysyttävää jostakin projektiin liittyvästä.
Amppu on kertonut myös IRC-gallerian päiväkirjassaan projektiasioista, voit lukea merkinnän tästä.
(Ko. merkinnässä on tietoa myös aikomuksesta laulaa Zerolle syntymäpäivälaulu, joten lukekaahan tuo ajankuluksenne!)
Toivomme yhdessä Ampun kanssa sekä faneille että D'espairsRaylle erittäin antoisaa keikkaa Nosturissa. Tehdään parhaamme, että Despalle Suomen keikka olisi kaikkein parhain koko kiertueella!
Yritetään myös olla ihmisiksi, koska kaikille keikkojen säännöt ja yleinen hyvä käytös ovat varmaan tuttuja käsitteitä. Kesäloma ei ole hyvä syy käyttäytyä kuin ei omistaisi lainkaan aivotoimintaa. ; D

- Mood:
optimistic
ZERON SYNTYMÄPÄIVÄ -PROJEKTI
Sisältää osallistumisohjeet! Lue huolella.
Mitä?
D'espairsRayn basisti, Zero, viettää syntymäpäiväänsä 31.7. Koska suomalaiset fanit ovat hulluja ja innokkaita, syntyi nopeasti idea synttäriprojektista (= yhteisen lahjan kehittämisestä ko. basistille.).
Milloin?
Despalla on, kuten monet tietävät, keikka Helsingissä, Nosturissa, 25.7.2009. Eiköhän tuolloin onnistu ujuttaa lahja jotenkin Zeron käsiin muutamien ihmisten kautta.
Miten?
Tarkoitus on koota Zerolle jonkinlainen kansio täynnä fanien väkertämiä tervehdyksiä. Entä miten voit osallistua? Homma menee näin:
Jokainen halukas voi lähettää yhden A4-kokoiselle paperiarkille tehdyn tervehdyksensä mukaan. Paperille voi kirjoittaa (englanniksi tai japaniksi, Zerolle ei oikein tämä kaunis suomen kieli taida upota. Älkää kuitenkaan mitään romaaneja kirjoittako, vaan lyhyitä ja selkeitä tervehdyksiä, ellette sitten voi kirjoittaa kunnon japania.), piirtää tai vaikkapa liimata kuvan/kuvia.
Ei mitään nudistikuvia tai härskejä juttuja, pysytään hyvän maun rajoissa eikä traumatisoida ketään. :D
Käytä tervehdykseesi vain toinen puoli paperista. Muista jättää paperin pystysuunnassa olevaan vasempaan reunaan noin kahden sentin levyinen tyhjä tila koko paperin pituudelle, jotta se saadaan siististi kiinni mahdolliseen kansioon eivätkä kädenjälkesi kärsi rei'istä.
Kun olet saanut kauniin tuotoksesi valmiiksi, lähetä se etanapostilla eli aivan normaalilla kirjeellä jompaan kumpaan kahdesta alla olevasta osoitteesta:
Amanda / Zeron syntymäpäivä -projekti
Mittakepintie 9
60200 Seinäjoki
tai
Salla / Zeron syntymäpäivä -projekti
Sahatie 6
27430 Panelia
Jaa miksikö olemme vanhanaikaisia emmekä käytä sähköpostia? Vastaus: tulostimen muste ei ole kovin halpaa köyhille opiskelijoille.
Muuta?
Päätimme myös ottaa riskin ja ajatella, että jos kukin projektiin osallistuva sujauttaisi sinne kirjekuoreen vaikkapa euron (tai kahden tai 50 sentin) kolikon, voisimme saada ihan kivan rahasumman kasaan. (Koska köyhät opiskelijatkaan eivät kuole yhden kolikon luovuttamisesta.) Tällä rahalla voisimme sitten hommata Zerolle vielä jonkun ekstra-lahjan viehkeän fanien askarteluja pursuavan kansion lisäksi.
Jos epäilette luotettavuuttamme rahan käyttökohteen suhteen, aliarvioitte meidät.
Esim. jos jo 40 ihmistä osallistuisi ja uhraisi kolikon käyttöömme, saisimme 40€, jolla voisi ostaa jo jotain aika hienoa. Mitä se hieno sitten olisi, siitä voitte heittää ehdotuksia. :)
Osallistumisaika päättyy 10.7.2009, joten postittakaa hyvissä ajoin! Odottelemme innolla kirjeitänne!
Jos on kysyttävää projektista, meihin voi ottaa yhteyttä joko Irc-galleriassa, sähköpostilla tai kommentoimalla tähän merkintään.
Terveisin,
järjestäjät
Ujelo (galleriassa Ujelo, sähköposti: ujelo91@hotmail.com )
ja
Amppu (galleriassa ZEROgasm, sähköposti: dead_to.the_world@hotmail.co
- Mood:
excited